Ajankohtaista

Tekijä Vesa Lehto 29. toukokuuta 2026
Kotikunnaassa järjestetään viikoittain monipuolista iäkkäille suunnattua toimintaa sekä mukavia yhteisöllisiä tapahtumia.
Tekijä Vesa Lehto 27. toukokuuta 2026
Liikkuva resurssikeskus on senioreille suunnattu neuvonta-auto, joka tuo järjestöjen, Varhan ja kaupungin työntekijät lähelle koteja. Autolta saa tietoa erilaisista palveluista ja siellä voi keskustella vanhenemisen ennakointiin liittyvistä asioista, kuten edunvalvontavaltuutuksesta tai hoitotahdosta. Autolla on myös mahdollisuus kahdenkeskiseen palveluohjaukseen kotona pärjäämiseen liittyvissä kysymyksissä. Kesäkiertueella auton luona on tavattavissa järjestöasiantuntijoiden ja Varhan asiakasohjauksen ikääntyneiden palveluohjaajan lisäksi Naantalin kaupungin vanhusneuvoston edustajia. Neuvonta-auto pysähtyy Naantalissa kuudessa eri paikassa kesäkuun aikana. Vanhusneuvosto kuuntelee kaupunkilaisten kuulumisia Lakisääteisenä toimijana vanhusneuvoston tavoitteena on edistää ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Kiertueella neuvoston jäsenet jalkautuvat tapaamaan naantalilaisia ympäri kaupunkia. Seniorit voivat tulla kertomaan alueellisia kuulumisiaan, toiveitaan ja kehitysideoitaan suoraan neuvoston jäsenille.  Liikkuvan resurssikeskuksen aiemmista kiertueista eri puolilla Varsinais-Suomea on saatu runsaasti kiitosta, sillä ne tarjoavat matalan kynnyksen kohtaamisia suoraan asukkaiden omassa arkiympäristössä. Vanhusneuvoston ja Turun Lähimmäispalveluyhdistyksen Liikkuvan resurssikeskuksen järjestötyöntekijöiden sekä Varhan ikääntyneiden palveluohjaajan lisäksi voit tavata Naantalin pysäkeillä myös Naantalin kaupungin liikuntapalveluiden työntekijän sekä vaihtelevasti eri pysäkeillä Lounais-Suomen Avustajakeskuksen, Turun Seudun Omaishoitajien sekä Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsin edustajia. Uusi vapaaehtoistehtävätaulu pilotoidaan Naantalissa Maanantaina 15.6. Naantalin S-marketin pysäkillä pilotoidaan myös Liikkuvan resurssikeskuksen uutta vapaaehtoistehtävätaulua. Pysäkillä vierailevat voivat napata taululta itselleen matalalla kynnyksellä tehtäväkortteja, jotka ohjaavat heitä pieniin hyvän mielen pop up -vapaaehtoistehtävien pariin omassa naapurustossaan. Tervetuloa tutustumaan toimintaan sekä juttusille iloissa ja suruissa! Kesäkiertueen aikataulut ja pysäkit Naantalissa: Torstai 4.6. klo 10–14 Naantalin tori (menossa mukana Lounais-Suomen Avustajakeskus) Maanantai 8.6. klo 9.30–11.00 Merimasku Sale & klo 13.00–14.30 Rymättylän apteekki Maanantai 15.6. klo 9.30–11.00 Naantalin S-market & klo 13.00–14.30 K-Supermarket Ukko-Pekka (menossa mukana Turun Seudun Omaishoitajat ry ja vapaaehtoistoiminnan pilotti) Lauantai 27.6. klo 10–13 Livonsaaren toripäivät (menossa mukana Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi) Lisätiedot ja tarkemmat neuvonta-auton reitit: www.kotikunnas.fi/hankkeet/liikkuva-resurssikeskus
Ryhmä ihmisiä ulkohuvimajassa.
23. tammikuuta 2026
Tarjoamme yhteisöllistä ja turvallista asumista sekä laadukkaita hoivapalveluita ikäihmisille Turun Luolavuoressa.
Kaksi berninpaimenkoiraa istuu yhdessä sinisen koirankopin edessä.
19. joulukuuta 2025
Lähde Hali-Koiran mukaan tutustumaan kulttuurikohteisiin.
Ihmisiä treenaamassa liikuntasalissa.
15. elokuuta 2025
Toiminta on tarkoitettu juuri sinulle, yli 65-vuotias, joka haluat tavata alueesi muita asukkaita ja tuoda arkeesi uutta vireyttä.
NPS-mittari näyttää vihreällä alueella pistemäärän 71, ja vertailukeskiarvon 36.
28. huhtikuuta 2025
Vuoden 2024 lopulla toteutetun asiakas- ja omaistyytyväisyyskyselyn tavoitteena oli selvittää asukkaidemme ja heidän läheistensä kokemuksia sekä verrata tuloksia edellisvuoteen.
Kaksi naista pöydässä esitteiden ja kyltin kanssa, jossa lukee
28. huhtikuuta 2025
Miten voimme rakentaa kestävämpää tulevaisuutta ja varautua kriiseihin pitkäikäistyvässä maailmassa?
Ihmisiä askartelemassa pöydän ääressä käyttäen saksia, höyheniä ja oksia. Värikkäitä askartelutarvikkeita hajallaan.
22. huhtikuuta 2025
Turun Lähimmäispalveluyhdistyksen toiminta nykymuodossaan ei olisi mahdollista ilman kullanarvoisia vapaaehtoisia. Heidän panoksensa tuo iloa, tukea ja yhteisöllisyyttä monille.
Yhdistyksen puheenjohtaja, Petja Raaska, nostamassa maljaa.
4. joulukuuta 2024
Juhlavuosi 2024 alkaa olla paketissa. Lue yhdistyksen puheenjohtajan, Petja Raaskan, juhlapuhe. Raaska kuvaa sitä vuosikymmeniä kestänyttä taivalta, jonka aikana yhdistys on kasvanut merkittäväksi toimijaksi vanhustyössä.
Liikkuvan resurssikeskuksen pakettiauto aurinkoisena päivänä saaristossa.
7. marraskuuta 2023
Täältä näet päivittyvän listan senioreiden neuvonta-auton pysäkeistä. Pysäkeillämme on aina mukana Turun Lähimmäispalveluyhdistyksen järjestötyöntekijä sekä vaihtelevasti vierailevia ammattilaisia.